Tango Argentino

Jari & Minna Forstadius

Tervetuloa!

Jari & Minna Forstadius

Argentiinalaista tangoa vuosien kokemuksella

Opetukset

Opetamme argentiinalaista tangoa tilauksesta leireillä ja workshopeissa. Tanssiseurat ja kiinnostuneet ottakaa yhteyttä!
Opetusten aihepiirit ja vaikeustasot voidaan räätälöidä tarpeen ja ryhmän mukaan. Kauttamme myös yksityistunnit.

Esiintymiset

Monimuotoiset argentiinalaisen tangon tanssiesitykset joko perinteiseen argentiinalaiseen tangoon tanssittuna tai vaikkapa modernimpaan elektromusiikkiin sovitettuna.

Koreografiat

Teemme tarvittaessa myös tanssikoreografioita tilaustyönä kaiken tasoisille tanssijoille. Onko tiedossa häät, johon tarvitsette lisämaustetta? Onko edessä esiintyminen tanssishowssa? Ota rohkeasti yhteyttä ja katsotaan miten voimme auttaa.

Argentiinalainen Tango?

Yksi vartalo - neljä jalkaa







Argentiinalaisen tangon tanssiminen perustuu hyvään vienti-seuraamiseen sekä tiettyihin periaatteisiin liikumisen suhteen. Tätä pyrimme korostamaan opetuksessamme.

Meidän näkemyksemme tangoon on se, että joitakin show-kuvioita sekä koristeluita lukuunottamatta kaikki askeleet tulee olla vietävissä. Kuviot eivät perustu ulkoa muistettaviin askelsarjoihin vaan yksittäisiin vietävissä oleviin askeliin. Tanssin sujuvuus perustuu hyvään perustekniikkaan.

Tanssin ei kuitenkaan pitäisi olla teknistä suorittamista, vaan parin yhteinen hetki musiikkia tulkiten.

-Jari & Minna


Keitä me olemme?

Olemme argentiinalaiseen tangoon erikoistuneita pitkän linjan lavatanssijoita. Kuuluimme usean vuoden ajan Tanssiryhmä TANGO!:on, jonka mukana esiinnyimme eri puolilla Suomea ja Ruotsia. Meillä on pitkä kokemus argentiinalaisen tangon opettamisesta niin säännöllisillä erilaisten tasoryhmien viikkotunneilla kuin leireillä ja workshopeissakin. Oman oppimme olemme saaneet lukuisilta kansainvälisiltä huippuopettajilta vuosien varrella.

Muutimme vuonna 2013 pääkaupunkiseudulle, josta käsin vaikutamme tällä hetkellä. Opetamme vapaaseen vientiin perustuvaa monipuolista tangoa ja olemme saaneet kiitosta selkeästä opetustavasta ja analyyttisestä yksityiskohtiin pureutumisesta, huumoria unohtamatta.

Jari Forstadius

[ Biografia ]

Biografia - Jari Forstadius


Jari Forstadius (DI) on argentiinalaisen tangon tanssija, koreografi ja opettaja. Hän on harrastanut lavatansseja vuodesta 1997 ja keskittynyt argentiinalaiseen tangoon sekä rock'n'swing tansseihin vuodesta 1999. Hän on saanut argentiinalaisen tangon oppinsa yksityistunneilta sekä lukuisilta leireiltä ja seminaareilta Suomessa ja ulkomailla sekä nuevo-tyylin kansainvälisiltä huippuopettajilta että perinteisempää tangoa tanssivilta opettajilta. Lisäksi hänellä on kymmenen vuoden kokemus ju-jutsuohjaajana. Jari on opettanut tangoa aktiivisesti viikkotunneilla Oulussa vuosina 2003 - 2012 sekä lukuisilla leireillä eri puolella Suomea vuodesta 2003.

Suurimmat vaikuttajat Jarin tanssiin ovat olleet 2000-luvun alussa Omar Ocampo & Monica Romero, Javier Antar & Maria Trubba, Martin Bimbaumer & Claudia Grava, Eduardo & Gloria Arquimbau, Fabian Salas & Carolina del Rivero sekä Pablo Veron & Noel Strazza. Vuosikymmenen loppupuolella eniten ovat vaikuttaneet Gustavo Naveira & Giselle Anne, Adrian Veredice & Alejandra Hobert, Mariano "Chicho" Frumboli, Eugenia Parrilla, Pablo Villarraza & Dana Frigoli sekä lukuisat muut.

Jari on voittanut mm. argentiinalaisen tangon Suomen mestaruuden vuosina 2004 (salonkitango), 2005 (salonkitango) ja 2009 (salonkitango & uusi estraditango-sarja). Jari kuului eri puolella Suomea ja Ruotsia esiintyneeseen tanssiryhmä TANGO!:on vuosina 2004-2012. Lisäksi hän on esiintynyt lukuisissa muissa tapahtumissa. Jarilla on halu yhdistää luovuus ja pitkälle hiottu tanssitekniikka, jotta tanssin ja musiikintulkinnan voi viedä aina vain pidemmälle. Jarin kädenjälkeä on ollut nähtävissä lukuisten soolopariesiintymisten lisäksi mm. tanssiryhmä TANGO!:n Lupausten silta ja Erään laulajan tarina -showssa.

[ Jarin valokuvaussivut ]

Minna Forstadius

[ Biografia ]

Biografia - Minna Forstadius


Minna Forstadius (HuK, KTM) on pitkän linjan lavatanssija, jonka harrastus juontaa juonensa jo 90-luvun alkupuolelle. Hän on saanut ballroom-tansseihin ja salsaan oppia Suomen lisäksi Australiassa, Saksassa ja Latviassa. Argentiinalaisen tangon harrastuksen hän aloitti vuonna 2001 Saksassa. Tämän jälkeen oppia on kertynyt monilta kansainvälisiltä opettajilta kuten Gustavo Naveira & Giselle Anne, Eugenia Parilla, Adrian Veredice & Alejandra Hobert sekä Facundo Gil Jauregui & Maria Trubba.

Minna kuului eri puolella Suomea ja Ruotsia esiintyneeseen tanssiryhmä TANGO!:on vuosina 2007-2012. Tanssinopettamisen lisäksi Minnalla on kokemusta opetustyöstä liiketalouden parissa ja hän on mm. suorittanut ammatillisen opettajan pedagogiset opinnot.


Ota yhteyttä!



info @ jamitango.com

+358 (0)50 335 7901 / Jari